Musta maaliskuu

Takki on tyhjä. Kaikki voimat on taas imetty minusta. Tai no huono ilmaisu, ei niitä varsinaisesti kukaan ole minusta pois imenyt, mutta voimat ovat taas hävinneet. Alamäki alkoi, kun sain onkologian kontrolliajan. Vaikka periaatteessa en enää stressaa kontrolleja, niin on se sellainen taustalla jylläävä ja hidastava prosessi, jolle ei vain voi mitään. Kävin tänään psykiatrin lääkityskonsultaatiossa, ja hän hienosti sen selitti, miten siihen aivotoiminnan osaan ei pysty itse vaikuttamaan. Ja oli muuten ihana psykiatri. Huonoja kokemuksia on aiemmilta käynneiltä, mutta tämä oli ihana. Asiallinen eikä vähätellyt. Antoi useamman vaihtoehdon lääkitysmuutokseen, mitä voidaan sitten työterveyslääkärin kanssa kokeilla. Paras vaihtoehto lääkitykseen olisi lisätä Voxra, mutta se on vasta-aiheinen tamoksifeenin kanssa, joka on hormonisyöpälääke. Onkologialta laitettiin konsultaatiota Tampereelle, mitä mieltä he ovat tamoksifeenin lopettamisesta. Itse haluaisin sen lopettaa ja kokeilla Voxraa. Syöpäni ei varsinaisesti ole hormonipositiivinen, ja olen ymmärtänyt, että tamoksifeeni on lähinnä varmuuden vuoksi menossa. Masennus esiintyi nyt keskivaikeana. Masentuneen sielunmaisemaa on ehkä vaikea kuvata sellaisille, jolla sitä ei ole, mutta sanoisin, että värit ja sävyt ovat kadonneet elämästä. Olo on lähinnä turta, eikä tulevaisuudelta juuri odota mitään. Nyt huomasin myös, että pinna on ollut kireämmällä. Jaksamista riittää lähinnä omista perustarpeista huolehtimiseen. Ja, koska olen pärjäävä ulospäin, tätä ei yleensä minusta huomaa.

Johan oli taas onkologin vastaanotto. Vaikka kuinka olin päättänyt etten hänen kanssaan jaksamisasioista keskustele, niin siihenhän se taas meni. Taas hän sai itkun tulemaan, mutta toivuin siitä nopeammin, ja olen iloinen siitä että uskalsin sanoa hänelle vastaan. Me ei kertakaikkiaan vain olla ollenkaan samalla aaltopituudella eikä hän ymmärrä mielen asioista kyllä yhtään mitään. Ensi kerralla olen kyllä visusti puhumatta jaksamisasioista hänen kanssaan, ja aion vain ilmoittaa etten niistä hänen kanssaan keskustele. Onkologian puolen asiat olivat kunnossa, kuvissa ei uutta kasvua ole. 

Olen ollut niin väsynyt tässä kuukauden ajan, että toivoin jo, että kuvissa olisi ollut uutta ja hoidot alkaisi ja pääsisi sairaseläkkeelle. Mahdollisesti pääsisi kaikista vaivoistaan. Järjellä tietysti tiedän ettei se ole hyvä asia. Töissä on ollut ihan sumussa, ja hätinä on saanut omat työnsä perushoidossa hoidettua, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Ajatus ei vain kulje. Töiden jälkeen olen nyt nukkunut sellaiset parin tunnin päikkärit, ja iltalenkki koirien kanssa on ollut raskas. Nyt onneksi on viikon loma.

Nyt olen ehkä saanut oksennettua kurjuuden tähän. Ajatustoiminta saattaa vähän hajanaista olla, mutta josko saisin asiani esitettyä 😊

Akan vatsa pyöristyy ❤ Akka kävi tosiaan riiuureissulla viime kuun lopussa, ja rakkauslapsia olisi tulossa jos on tulossa. Oli kemiat kohdanneet ja olivat nukkuneetkin samassa kopissa kerällä kun oli lämmin yö. Nyt näyttäisi siltä, että vauvoja olisi tulossa. Kaksi urosta (jos tulee) pääsisi Lappiin porohommiin. Akka kun on erinomainen poropaimen ollut. Eru meinaa vielä välillä kyräillä Akalle, mutta mahtuvat olemaan jo samassa huoneessa. Yöt ollaan vielä erillään. Kerran kokeilin jättää portin auki. Eru oli varannut paikan jo minun vierestäni, ja Akka tuli siihen kuikuilemaan, niin Eru kyllä tiukasti ilmoitti, että tämä tila on jo täynnä. Akka hiippaili sitten siitä pois. Räyhä tulee mustasukkaisuudesta, Akka tulee Erun mielestä liian lähelle meitä. Siihen aina puututaan, mutta tiukassa meinaa välillä olla. 

Akan kanssa ollaan edistytty jo niin, että tosi isolla prosentilla päästään vastaantulevista koirista ohi hiljaa namia heittelemällä. Eru haukkuu, ja yksin jos heidän kanssa on lenkillä, niin sitten vaan mennään haukkuen ohi nopsasti. Ei kädet riitä palkkaamiseen siinä tilanteessa. Yhtenä iltana jäätiin jopa juttelemaan naapurin ja heidän espanjan vesikoiransa kanssa. Olin ihan äimänä miten Akka oli niin nätisti. Olisi jopa leikkinyt sen kanssa jos olisin antanut. Eru oli silloin Harrin kanssa Kaustisella ja olin Akan kanssa yksin lenkillä. Mutta ompahan niitäkin lenkkejä vielä, että Akka näkee ja kuulee kaiken ja odottaa siitä vielä palkkaakin. Haukulla siis ilmoittaa havaintonsa. Ja niitä havaintojahan piisaa. Mökillä kun oltiin puuhommissa isän ja äidin kanssa, niin Akka kävi ensin rauhoituttuaan heidät tervehtimässä. Vähän jäykän näköistä oli, eikä tuntunut siitä oikein nauttivan, mutta nätisti oli. 

Puuhommissa oli kivaa. Harri ja isä kaatoivat kolmeko puuta ja karsivat neljännen mikä oli tuulenkaatama. Me tytöt sitten autettiin risujen keräämisessä ja pöllien nostelemisessa mönkkärin kyytiin. Halkojakin tehtiin, mutta meidän aloittama kasa oli kaatunut ja isä joutui tekemään sen uudestaan kun mökille taas menivät. Yksi neulepaita valmistui sillä reissulla, ja siitä tuli ihana ❤ Niin kevyt ja ohut. Loppulangoista aloitin toisen paidan ohuen mohairlangan kanssa, mutta lanka loppui juuri hihoiksi. Ties vaikka saisin Harrin houkuteltua mukaan Tapsalle, jos vaikka käytäisiin teellä ja kaakulla tai syömässä. Sellainen lomareissu voisi kyllä tehdä ihan hyvää. 

Andrea Mowryn (dreareneeknits) Light Weekender Drops Flora langasta. Aivan ihanan kevyt mutta silti lämmin. 

Lee Esselströmin suunnittelema "Marja-paita" yhteisneulonta Lankavalle, lanka Lankava Lysti

Ja sama kirsikan värisenä tulossa 

Itse suunnittelema liivi Minealle

Elsan paita vielä saajansa päällä

Lomareissusta puheen ollen, vähän haaveilen reissusta Lappiin kesälomalla, ehkä ihan käsivarteen saakka. Lomani on kesäkuussa, joten siellä ei vissiin pitäisi olla ötököitäkään niin paljoa. Asuntoautolla Erun kanssa, Akka on vielä pentureissulla silloin. Pääsisi tunturiin vaeltamaan. Sellaiseen tunturiin ettei olisi puita juurikaan, aakeeta laakeeta vain. Tytötkin innostuivat. 

Tukka on tässä mietityttänyt ajankohtaisesti. Alkaa olla jo aika pitkä, sivuilta ajeltu, enkä oikein tiedä mitä sille tekisi. Mieli tekisi leikata ihan lyhyeksi, sellaiseksi kun se hoitojen jälkeen alkoi taas kasvaa. Harri yllättäen sanoi, että älä leikkaa liian lyhyeksi ettei ole miehekkään näköinen. Harri, joka ei ole koskaan ikinä sanallakaan kommentoinut ulkonäköön liittyviä valintojani. Aina olen ollut kaunis hänen mielestään. Ja olen tietysti vieläkin. Tämä aiheutti pienoisen kriisin, että mitä tehdä. Mutta koska hän ensimmäistä kertaa ikinä ilmaisi toiveensa, niin haluan sitä kunnioittaa. Saman tien hän kyllä sanoi, että tietenkin saan tehdä juuri niinkuin itse haluan. Lähden muuttamaan mallia niin, että eteen jää hieman pidempää, mutta ajetut sivut saa kasvaa, ja takaa lyhennetään niin, että saan sitä vahalla vähän koholle. Että ikäänkuin lyhyempi, muttei kuitenkaan kovin lyhyt. Innoissaan oli kun kampaajalta tänään kotiin tulin. Että hyvin oli taas osannut leikata, on kyllä onni kun on niin taitavan kampaajan löytänyt. Pohdiskelin tätä tietysti vähän syvemmin. Tulin siihen tulokseen, että lyhyistä hiuksista on minulla positiivinen muistikuva, koska se oli aikaa jolloin hiukset alkoivat taas kasvaa. Se välimallin kasvava mikä minulla oli muistutti minua peruukistani. Semmoisia pohdintoja.

Mä en ehkä kestä. Harri suostui heti lähtemään Tapsalle, ja sanoi vieläpä, että eikö sieltä kannata ostaa paljon lankaa kun kerran sinne asti lähtee. Ja nyt se vielä istahti tuohon sohvalle kun katson Kaunareita. En ehkä kestä miten ihana mies mulla on ❤