Ensimmäinen viikko sytostaatin jälkeen

 Paremminkin on mennyt. Viikonloppu sytkyn jälkeen oli hyvä, oireita ei juuri ollut ja jaksoi puutarhassakin vähän touhuta. Ainoa epämukavuus oli lähinnä ummetus ja jalkojen turvotus. Tuli jopa vähän voittamaton fiilis - eihän mulle mitään sivuvaikutuksia tuukkaan, oon niin kova muikkeli. Ja olin väärässä. Nöyrtyminen tekee hyvää, ihan totta, koska perisyntini on olla niin kovin erityisen hyvä kaikessa, ja eritoten aina oikeassa 😁 Vaatimattomuus ei ole usein hyveeni, vaikka yhtäkkiä päällepäin voi niin luullakkin. On kuulkaa ollu tekemistä sovittaa yhteen persoonaan toisaalta mitä tahansa voiton eteen tekevä häikäilemätön perfektionisti ja toisten edun edelle laittava muiden hyvinvoinnista huolehtija; molemmat täysin minua. Noniin, sivujuonteita...

Sytostaateista seuraavana päivänä aloitin valkosolukasvutekijäpistokset. Ei ollukkaan helppo paikka pistää itseä! Kolmena iltana peräkkäin, tarkoituksena piiskata luuydintä tuottamaan valkosoluja. Ensimmäisenä iltana seisoin varmaan 5 minuuttia piikki kädessä ja vatsamakkara toisessa. Melkein annoin Harrin jo pistää, muttei (ammatti)ylpeys antanu periksi. Ekan piikin jälkeen ei tullut oireita, mutta toisena pistopäivänä alkoi valtavat jalkasäryt, johon ei oikein perus Buranat ja Panadolit auttaneet.  

Ihottumakin alkoi siinä samaan syssyyn, odotettavissa sekin. Rinnalle, kaulalle, kasvoille ja päänahkaankin. Kutiavaa, kipeää näppylää. Ensimmäinen konkreettinen ajatus siitä, että tukka varmaan pian lähtee. Sydän hyppelee välillä ihan omaan tahtiinsa. Väsyttää. Suu alkaa olla turta ja nielussa asti tuntuu jotain olevan, kuvittelen sen olevan samanlaista ihottumaa mitä iholla. Makuaisti rupeaa häviämään. Ruokahalua ei oikein ole, josko ei onneksi pahoinvointiakaan. Pakko syödä, että pysyisi hyvässä kunnossa. Vesikään ei tahdo oikein mennä alas. Ummetuskin vaihtuu ripuliksi. Viikon aikana paino tippuu melkein 4kg. Voi kun oliskin läskiä, mutta sinne menee lihakset ja nesteet. Lihakset joita olen koittanut hartaudella kasvattaa käymällä salilla neljä kertaa viikossa ja syömällä enemmän kun on kivaa! Ja mielestäni onnistunutkin, vaikka kehonkoostumusmittaus oli toista mieltä 🙈. En ikinä unohda yläasteen biologian opettajan lausahdusta: "lihakset tulee ja menee, mutta läski on ikuista". Päivät kuluu Australian master chefin ja virkkauksen parissa, välillä pitää pistää maate ettei tuu peräpukamia. Odotan, että aika vain kuluu, että kivut ja kurja olo menisi pois. Täysin hyödytön fiilis. Lapsille ja itselleni saan lounaan tehtyä. En tiedä mahtaako lapset huomata, ettei äiti ole kunnossa, kun ovat niin nätisti keskenään leikkineet ja hartaudella legoja rakentaneet! Niin hyvin on päivät menneet. Ei ole tarvinnut riitoja ratkoa eikä tekemistä keksiä.

Huomaan, että kuitenkin jollain tasolla määritän arvoani tekemisen kautta. Vaikka olen luullut, että näin ei ole. Olen luullut, että osaan vain olla ja ottaa rennosti. Mutta rennosti ottaminenkin voi olla suorittamista! 

Aika syvällä olen tämän viikon rypenyt ja kurjaa on ollut. Ei yhtään kivaa. Mutta ei aina tarvikkaan olla kivaa. Tämänkin hoksasin yksi päivä. Ja sen, että olen ilmeisesti olettanut, että aina olisi tai pitäisi olla kivaa. Kivun ja tuskan kautta ainakin omalla kohdallani on syntynyt uutta ja hyvää. Toki tämä parin päivän aikajakso on vasta alkua ja pientä, ja luonteenkehitystä on tiedossa vielä paljon, hah! 

Huomasin myös, etten oikein osaa olla sen kurjuuden tunteen kanssa, ainakaan muiden seurassa. Mieluummin vetäydyn yksin, etten vain rasita muita. Ystävä sanoi, että jos tekee mieli oksentaa paskaa tuuria, paskaa päivää, mitä vaan, niin täällä ollaan ❤ Voiko ihanampaa olla? Siinä on tavoitetta minulle kerrakseen. Haluaisin joskus pystyä lunastamaan sen. 

Mutta tiiättekö mitä? Onnea on peruspositiivinen luonne. Kivut alkaa helpottaa ja olo vähän virkistyä, niin alkaa nähdä taas hyvää kaikessa. Minkäs sitä itselleen voi. Lisääntyneiden valkosolujen myötä en tuu niin herkästi kipeäksi. Voi käydä turvallisemmin kaupassa. Jos ei ruoka maistu, niin ei ainakaan liho. Kun nesteet lähtee niin eipähän turvota. Ompahan taas tekemistä salilla ja edistystä tulee kohisten kun joskus pääsee alottaan taas lihasmassan kasvatuksen. Kun lähtee tukka, niin eipähän tosiaan tartte mitään muitakaan karvoja ajella, partakarvoja varsinkaan ei tuu ikävä. Ihottumasta ei pitäisi jäädä arpia, mutta jos jää niin pääseepähän sisäinen kauneus loistamaan. Kyllä puutarhurillekkin joskus tulee sade. Nyt sataa ❤

Ja ei peittokaan valmistuisi näin huimaa vauhtia jos pitäis jotain muuta tehdä. 

Uunikin meillä muuten hajos - saatiinpahan uusi😁 vielä odotellaan asentajaa, että saa sen käyttöön. Leivottiin tässä taannoin niin ahkerasti pannaria (Aada teki) ja raparperipiirakkaa (toivottavasti työkaverit tykkäs) ja muuta hyvää, että uunilla keitti yli. Seuraavana päivänä Minea teki tosi hyvää appelsiinibrownieta, mikä jäi mutakakuks, kun piti uuninluukkua pitää auki, että lämpötila pysyis 200. Sulakkeen kun nappaa päälle niin uuni lämpiää heti ad 290..  Täytyy siis tehdä samaa brownieta uudestaan ja testata minkälaista se on kypsänä. 

Ja kasvimaallekkin sain kylvettyä parin vuoden tauon jälkeen, jes! Viime syksynä saatiin vadelma hävitettyä (oli vallannut koko kasvimaan). Laitoin kahta laatua hernettä, punajuurta, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Kesäkurpitsa tosin ei välttämättä suorakylvönä enää lähde, mutta oli siinä yksi naapurilta saatu taimikin, toivottavasti se menestyy.  Salaatinsiemeniä pitäis vielä hommata. Pari hunajamarjaa odottaa vielä istuttamista ja pari männyntainta, mitä oon jemmannu havupenkissä. Saadaan (Harri saa) istuttaa ehkä viikonloppuna jahka vointi tästä vielä pykääntyy. 

Sisko lähetti mulle muutaman ihanan huivin/turbaanin❤ Tämä tukka-asia on selvästikin niin kipeä ja arka asia, että en oo siihen valmistautunut käytännön tasolla yhtään. Mutta nyt on tyylikkäitä päähineitä valmiina. Peruukkikaupoillekin pitäisi lähteä. Pitääpä selvittää, pystyisikö niistä mun omista leikatuista hiuksista tehdä peruukin. Vaikka toisaalta olin salaa ollut iloinen siitä, että nyt voisin peruukin muodossa saada helpommin laitettavan hiuslaadun. Oma hiukseni kun on mallia suora vaikka sille mitä tekis.