Juhannusjuhlintaa paljain päin

Kyllä se tukka sieltä rupesi lähtemään pian viime postauksen jälkeen. Pikkuhiljaa. Ensimmäisellä pesulla lähti pienen tupeen verran, seuraavalla vähän vähemmän. Haroessa jäi aina sormien väliin. Mutta hyvillä tukkageeneillä varustettuna se ei oikeastaan näkynyt vielä missään. Kävi jo mielessä, että ehkä minulla ei lähdekään (kun oon niin kova muikkeli). Viime keskiviikkona huomasin sitten jo ennen suihkua, että nyt lähtee ja paljon. Ja suihkussa sitä lähti ihan älyttömästi. Kahden tupeen verran😁 Jäi sitä vieläkin päähän, mutta hiusraja pakeni jo liikaa, että voisi jättää sen sellaiseksi. Itkuhan siinä tuli. Pyysin Harria ajamaan kaiken pois. Vuolaasti itkin koko toimituksen ajan. Pelotti katsoa peiliin. Pää tuntuu hassulta millin sängellä. Minean kanssa itkettiin yhdessä, Aada suhtautui tyynesti. 

Torstaina aamupäivällä lähdettiin Lempäälän kautta mökille Vesilahteen. Laitoin peruukin päähän. Ihan mukavalta se tuntuu päässä, mutta muuten tuntuu huijaukselta! Tunnen itseni huijariksi. Pitääkö sitä peitellä, ettei ole tukkaa? Minulla ei ole hiuksia, miksi siis esitän että olisi? Kaupassa tuntuu, että kaikki huomaa varmasti. Ihan kuin jäisi kiinni valheesta, jos joku huomaa. Mökillä laitoin peruukin kaappiin. Sen jälkeen en sitä päähäni laittanut. Sisko ja veli perheineen tuli perjantaina, ja isä ja äiti. Lapsetkaan eivät säikähtäneet, heidän kohtaamistaan vähän jännitin. En tiedä miksi. Aikuisia en yhtään, tietenkään. Pikkuhiljaa tähän päähän tottuu, ja tuntuu jopa, että jonkun ajan kuluttua tulen tuntemaan itseni kauniiksi. Ei kaikki (naiset) saa koskaan kokea, miltä tuntuu olla kalju. Toisaalta olen aika etuoikeutettu. Ja onneksi minulla on aika hyvänmuotoinen pää🤭

Tottahan syöpä oli jotenkin koko ajan läsnä, näin perheen ensimmäistä kertaa diagnoosin jälkeen. Enkä oikein itsekään tiennyt, että miten tässä pitäisi olla. Mutta mukavaa oli, ja tytöt olivat innoissaan, kun pitkästä aikaa näkivät serkkuja. Uivat monta kertaa päivässä, ja veneilemäänkin pääsivät. Juhannuskokko poltettiin, se oli jännää. Päästiin Harrin kanssa savusaunaan, kyllä oli pehmeät löylyt. 

 

Luin omakannasta tekstejäni, ensimmäistä kertaa. Tiesin jo, että maksan massa oli etäpesäke (kysyin, kun kävin työterveydessä B-todistuksen vuoksi), mutta en tiennyt, että se on 5,1cm. Kyllä se jäi vaivaamaan. Ahdisti. Se on isompi kuin rinnan kasvain. Ensimmäistä kertaa ajattelin, että mitäs jos se ei lähdekään sieltä pois. Olen jotenkin ajatellut, että kyllä ne kuvat saadaan sytostaateilla siisteiksi. Eipä sitä tiedä. Mutta toisaalta, onkologi ei senttejä maininnut, joten liekö se olennaista.

Oi Tapion lankakauppa ❤ on se ihana paikka. Ja nyt ei lähtenyt edes lapasesta! En ostanut sukkalankoja ollenkaan. Vain ne puuvillalangat (tarjouksella) mitä meinasinkin, ja pakkohan ne villapaitalangatkin oli ostaa, kun poistotarjouksessa olivat. Itseasiassa siis säästin. Eli siis aikalailla puoli-ilmaiseksi sain ne. Ja kun sitä tarpeeksi pyörittelee mielessään, niin melkein sain kassalta rahaa, kun lähdin sieltä lankojen kanssa. Ja kyllä, pääsin lääkelaskutentistä läpi 🤭 

Torkkupeittokin valmistui, jeij. Meinasi into loppua kesken, mutta niin vain rykäsin sen valmiiksi. Pääsee siskon häälahjahuivin tekoon. Ensin pitää kyllä tehdä keskeneräinen huivi valmiiksi, että saa puikot. Toinen sisko antoi langat omiin sukkiinsa, oli aika herkku väriyhdistelmä, heti vähän rupesi sormet syyhyämään sukkiinkin... 

Kesäkurpitsa 💓

Kasvimaalla porkkanat ja punajuuret kasvaa, kohta pitää jo harventaa. Kesäkurpitsoista en tiedä, en tiedä mitä odottaa, niin en ole varma onko siellä rikkaruohoa vai tainta. Valmiissa kesäkurpitsan taimessa on kaksi kukkaa❤ herneet lähti vähän huonosti. Oli toki vanhoja siemeniä, ja Jeti kävi tekemässä "Pedot" ja kuopsutti kasvimaalla, liekö syönyt herneet. Kuoppa siellä ainakin oli. Petohan silloin aikoinaan hinkui yölläkin ulos välipalalle, kävi kaivamassa itselleen perunat ja maisteli raakoja tomaatteja. 

Näyttäis muuten myös siltä, että saadaan omalta pihalta lakkaakin! Nyt on useampi nuppu, viime vuonna vain pari, joista molemmat vain hävisi, minne lie. Mansikoita on paljon, pitää vain saada verkot viritettyä ennenkun menee parempiin suihin. Muutama harakka sieltä jo lähti lentoon. Kukat kukkii, ja ihanat pionit! Tänä vuonna kaikki pionit jo kukkii.

Huomenna taas sytostaateille. Sykli alkaa taas alusta, vähän jännittää. Toisaalta nyt tietää mitä odottaa, vaikka ensimmäistä viikkoa en odota kyllä yhtään. Sain kyllä työterveydestä vahvemman kipulääkkeen varalle, josko sillä saisi ensimmäisen viikon kivut kuriin. 

Nyt vissiin kortisoni tekee tehtävänsä, ei väsytä yhtään.. Pitäs maatekin mennä, että jaksaa huomenna herätä. Tällä kertaa tosin on vielä petipaikka automaattisesti, joten tirsat voi ottaa sielläkin.

Vähän tekis muuten mieli mennä huomenna paljain päin, mutta ehkä en uskalla. Vaikka olen kyllä sitä mieltä, että mahdollinen ongelma on katsojan, ei minun.