Maksabiopsia

Tutkimuspäivä 24.5. meni hyvin. Kävin kesken työpäivän sairaalassa. En panikoinut magneettikuvassa, vaikka pää edellä piti putkeen mennä. Helpotti kovasti, että tutkimuspöydällä sai maata kasvot alaspäin. Pari kertaa piti keskittyä hengittämiseen, mutta kaikenkaikkiaan oli ihan miellyttävä kokemus. Henkilökunta oli mahtavaa! Vartalon tt oli helppo nakki, ei kestänyt kauaa. Kotimatkalla syöpätautien polilta hoitaja soitti ja antoi ajat labraan, lääkärille ja hoitajalle. Heti seuraavan viikon lopulla.

Pari päivää kuvausten jälkeen kirurgian hoidonvarauksesta soitetaan. Ai, koskeekohan tämä nyt niitä ensimmäisenä saatuja kirurgian aikoja, lääkärin ja hoitajan vastaanottoja. Ei koskenut. Pitäisi mennä seuraavana maanantaina kirurgian osastolle maksabiopsiaa varten. Sydän jätti lyönnin väliin. "Ai on se sitten levinnyt", sanoin hoidonvaraajalle. Sitä tässä nyt on tarkoitus selvittää. 

Kyllä jäi aamun työt tekemättä. Onnea on ihanat työkaverit! Ja mahtava pomo, joka sanoi, että nyt otat hetken itsellesi ja vedät henkeä. Menet vaikka kävelemään ulos. Ja lähdet kotiin, jos siltä tuntuu. Aamupäivä meni kootessa itseä, mutta kotiinkaan en halunnut mennä, kun nuorempi tyttö oli flunssassa kotona. Ei tytöt vielä tienneet. 

Seuraavana päivänä meidän koiravanhus Peto meni huonoon kuntoon ja piti tehdä raskas päätös lopettamisesta. Kyllä toivoi, että eipä nyt olisi tähän hetkeen tullut! Mutta Peto pääsi parempaan paikkaan. "Koirien karkkimaahan", niinkuin 8 -vuotiaalle sanoin. Neiti seikkailee unissaan aina välillä karkkimaassa, oikea oma "happy place". Voitte vain kuvitella, mitä kaikkia herkkuja siellä on :)

Suunnittelin kertovani tytöille syövästä vasta syöpälääkärin vastaanoton jälkeen. Silloin minulla olisi enemmän vastauksia kysymyksiin. Etenkin, kun surua oli tullut jo Pedon kuolemasta. Mutta pakko se oli kertoa, koska maanantaina menisin sairaalaan, enkä välttämättä tulisi kotiin ikäänkuin työpäivän jälkeen. Odotin, että ensimmäinen kysymys olisi "kuoleksää?", mutta kovimmille otti se, että tukka todennäköisesti lähtee. 10v kysyi, tuleeko heille syöpä. 8v. pelkäsi, että se tarttuu, eikä voi enää tulla syliin. Yllättävän hyvin keskustelu kuitenkin meni. 

31.5. Maksabiopsia jännitti, paasto ja kahvittomuus jännitti. Jännitti myös se, miten pystyn olla pissaamatta neljään tuntiin tutkimuksen jälkeisen vuodelevon aikana. Alusastialle EN aikonut mennä. Katetriakaan tuskin laitettaisi sen takia ja vaippaa en kehdannut pyytää. Joten ei auttanut muu kuin pidättää. 

Ennen toimenpidettä kirurgi kävi luonani. Kirurgi, erikoistuvan vaiheen lääkäri ja sairaanhoitaja. Tässä vaiheessahan en siis tiedä vielä muuta, kuin että rinnan kasvain on ärhäkkää ja nyt epäillään maksassa levinneisyyttä. Kirurgi kertoi, että kainalossa on syöpää ja maksassa näkyy pesäkkeitä. Levinneenä tautina hoidetaan. Leikkaus ei ole nyt ajankohtainen. Tuli jopa sellainen olo, että mahdetaanko rintaa leikata ollenkaan! Evl lohdutti, että keuhkoissa ja luustossa ei näkynyt mitään. Mutta shokkihan se taas oli, vaikka taas kerran siihen oli osannut varautua. Sairaanhoitaja tarjosi henkisen ensiavun keskusteluapua. En kokenut, että sitä tässä kohtaa tarvisin, tavallaan pahin oli jo ohi. Mutta mahtavaa, että sitä tarjottiin. Toinen opiskelukaverini on kirurgian polilla rintasyöpähoitajana ja tuli minua osastolle tapaamaan (täytyy sanoa, että on ihan luksusta, kun on tuttuja hoitopolulla). Ja ihana Elsakin kävi moikkaamassa. Keskusteltiin hoitosuhteesta, ja Elsa sai taas valettua toivoa ja uutta puhtia tulevaan taistoon. 

Näin se on. Levinnyttä tautia lähdetään hoitamaan. 

p.s. Huomenna lähtee tukka.