Kolmannen viikon hulinaa

Ah, ihana kolmas viikko. Olevinansa äkkiä on tämä sykli mennyt, huomenna on taas jo hoito. Paljon ihania asioita tällä viikolla ollut. Tiistaina oli synttärit, jee! Kävin syöpäkuntoutusohjaajalla, oli tosi ihana käynti. Kiireetön juttutuokio voinnista ja tuntemuksista, samalla sai kaikenlaista hyödyllistä informaatiota. Tuli puheeksi myös peruukin käytön outous aluksi, on kuulemma hyvin tyypillistä. Häpeä itse sairaudesta usein liittyy siihen vahvasti. 

Johanna keitti synttärikahvit sen jälkeen ja kylläpä teki hyvää tuulettaa päätä ystävän kanssa. Jutustella tavallisista asioista. Paljon elämä pyörii ja on pyörinyt syövän ympärillä, mutta hyvän ystävän kanssa on ihana vain olla niinkuin ennenkin. Olla sama Hanna mikä ennen sairastumistakin. Saada ajatukset muualle. Varsinkin nyt kun alkaa sopeutua ja tottua asiaan, tulla sinuiksi tilanteen kanssa. Elää elämää syövästä huolimatta. Samoin kuin Elsan kanssa (Elsakin tarjosi muuten kahvit jo sairaalalla), onnistuttu erinomaisesti pitämään ystävyyssuhde ystävyyssuhteena, hoitosuhteesta huolimatta. Meidät syöpä on tuonut uudestaan yhteen hetken hiljaiselon jälkeen. Tässä ensimmäinen syövästä aiheutunut positiivinen asia (olen ajatellut alusta asti, että tämä on minulle annettu, jotta tästä seuraa jotakin hyvää joko minulle tai jollekkulle muulle)

Sain synttärilahjaksi toivomani kahvimyllyn ja kahvipapuja 💓 mylly toimii hyvin, mutta makuelämys oli pienehkö pettymys. Odotin tajuntani räjähtämistä😁 se jäi tulematta. Täytynee koittaa toisenlaisia papuja. Pressopannutilauksen tein seuraavaksi lahjaksi, kuulemma sitten kun pyöreitä täyttää.. Syöpäkortilla koitan saada sen jo seuraavaksi mahdolliseksi lahjaksi😁 

 

Veli ilahdutti vierailullaan ke-to ja perjantaina kävin labrakäynnin jälkeen töissä, pitkästä aikaa. Kyllä virkisti mieltä. Oli ihana jutella esimiehen kanssa kuulumisia molemmin päin. Ja käydä jututtamassa työkavereita💓 asukkaitakin on ikävä, muistisairaat toki ei minua muista, mutta minä muistan heidät💓 

Töistä suoraan kiidin taas kynsien kestolakkaukseen, tällä kertaa otin sähäkän pinkin lakan. Kotoa löytyi samansävyinen huulipuna lauantain kemuihin. Piristi jo se, että sai laittautua! Vaatteiden valinta nostatti hien pintaan ja ainaisen ahistuksen, mutta säkällä meni nappiin. Illan teema oli black&bling ja minun kokomustani oli siis oikein hyvä. Harri lähti smurffina, kun en muistanut teemaa.. Entisen työkaverin 40v-(yllätys)synttärit, voi mikä riemu nähdä vanhaa (työ)perhettä akuuttiosastolta 💓 No ei se nyt vanha ole, mutta you know.. Työtä ei ole ikävä, mutta ihmisiä on. Akuutilla on poikkeuksellisen hyvä työporukka ja ilmapiiri, ja melkein kahdentoista vuoden kolmivuorotyöllä väki ehti tulla aikalailla yhtä läheiseksi kuin oma perhe, ja välillä tuntuikin, että on enemmän töissä kuin kotona. Heistä tuntui olevan yhtä ihana nähdä minua kun minulla heitä. Aina sitä vähän jännittää, että unohtaako he minut kun pois lähdin. Ihania keskusteluja. 

Juhlalook

Jäin miettimään ajatusta, että onko minulla todella asiat niin hyvin kuin blogista ehkä välittyy, tai olenko niin positiivisella mielellä. Kaikkea kärsimystä, ahdistusta ja kurjaa oloa ollenkaan vähättelemättä olen. Kai se on niinkin, että kumpaa puolta ruokkii, hyvää vai pahaa. Isä muistaa aina sanoa, kuinka olen lapsesta asti ollut positiivinen, nähnyt aina asioiden hyvät puolet. Olen kiitollinen siitä ominaisuudestani, ilman sitä voisi asiat olla aika paljon huonommin. Uskon, että minulle ei anneta enempää, kuin pystyn kantamaan. Minä en ole yksin. Minä olen vahva, uskon itseeni, uskon että selviän mistä vain (jos ei henki lähde). En todella aio luovuttaa, kilpailuvietti ja voitontahto on kova. Tämän yritän muistaa silloinkin kun on kaikista vaikeinta. Luulen hyväksyneeni sen, että syöpää en voi voittaa, mutta ainakin laitan kovasti hanttiin ja aion elää hyvää elämää syövästä huolimatta, niin kauan kuin sitä minulle annetaan. 

Ei niin täyrellinen, etteikö jotain kehitettävääkin jäisi (😁) Toivon, että oppisin olemaan vähemmän vahva, että oppisin tukeutumaan toisiin, ottamaan vastaan sen kaiken avun ja tuen mitä ihan varmasti saisin jos vain osaisin ottaa vastaan. Vähän jo osaan, mutta vielä paremmin pitäisi. 

Sen hoksasin, että minun tehtäväni ja työni nyt on toipua ja levätä, jotta voin myöhemmin palata hyväkuntoisena töihin ja hoitaa muita, olla muita varten. Ensin minun täytyy olla nyt itseäni varten. Sekin täytyy muistaa silloin kun ottaa päähän se kun ei mitään pysty tehdä. Jotain hyvää siinä pohjattomassa väsymyksessä on - nyt on pakko opetella lepäämään ja olemaan, pysähtymään. Ja nyt on aikaa kuluttaa lankavarastoja, siitä nautin! Vähän kyllä tilasin taas lisää kun oli niin hyvät alennukset... Hups. 

Sitten vielä pakolliset kukkakuvat:

Mustikkaa tuloo ihan hyvin, ja kesäkurpitsa💓 Tänään syötiin jo ensimmäinen

Pörriäiset tykkää piikkiputkesta