Mörkö yrittää lannistaa

 On ollut aika hankala viikko. Myös fyysisesti, mutta ennenkaikkea psyykkisesti. Alkuviikon valtava väsymys paljasti taas ne kovat odotukset itselle, kuinka pitäisi pystyä johonkin mihin ei pysty. En edes tiedä mitä odotan itseltäni, mutta ainakaan se ei ole olemista. Koska olemista minun olemiseni lähinnä on vielä toisellakin viikolla. Eikä asiaa oikeastaan auta se, että huomaan taas työntäväni epämiellyttävät asiat pois ajattelematta niitä. Ja mitä enemmän niitä työntää pois, sitä enemmän sitä käpertyy kuoreensa ja kasvattaa valtavan muurin ympärilleen ja kohta onkin kuula niin jumissa, että siitä on vaikea päästä pois. Pari kertaa on meinannut itkettää, mutten ole jaksanut itkeä, vaikka tiedän miten hyvää se tekisi. Tyytymättämyyttä, pelkoa, yksinäisyyttäkin (sisäistä sellaista). Täytän päiväni sarjoilla ja käsitöillä, niin ei ole aikaa ajatella. Jotenkin nyt on taas ymmärtänyt naksahduksen enemmän, että minulla on syöpä. Syöpä. Levinnyt sellainen. Mitäs jos hoidot eivät tehoakkaan? Ja vaikka tehoaisivatkin, tuskin ne helpommiksi ainakaan käyvät. 

Keskiviikkona Harri kävi luovuttamassa verta ja jäin siksi aikaa Ideaparkkiin ostoksille. Ulkoilutin peruukkia toista kertaa. Taas alkuun olo, että pääni päällä roikkuu iso kirkkaanvärinen nuoli sarjakuvatyyliin, että katsokaa peruukki. Ei oikein uskalla katsoa ketään päin. Ei se niinkään ole ulkonäöllinen asia, siihen liittyy jotain muuta. Mutta niin vain siihen tottui. Eikä kukaan tuijottanut. Enkä itsekään kaupan valoissa niinkään huomannut, ettei tukka ole oma. Ja toisaalta, mitä sitten? Mitä itseasiassa oikein häpeän? Kyllä kai tässä enemmän on sairauteen sopeutumisesta kyse. Hyviä ostoksia tehtiin ja syömässä käytiin, en muista koska viimeksi kahdestaan. 

Tytöt haettiin torstaina, tultiin perjantaina. Oli kiva saada tytöt kotiin. 

Jotenkin sieltä syvästä kuopasta taas on ryöminyt ylös. Ei se ihan oppikirjan mukaan tainnut mennä, mutta pääasia kai että ylös pääsi. Helpompi olla. Viikon päästä on taas jo seuraava hoito, kolmas jo. Vartalon tt ja rintojen mri lienee elokuun alkupuolella. Sitten näkee mihin suuntaan on menty. En oikein uskalla odottaa mitään, käsitellään se sitten mitä tuleekaan vastaan (yhtä hyvin kuin tällä viikolla🤭).

Kivoja juttuja tulossa ensi viikolla, syöpäkuntoutusohjaajan vastaanotto, jonka jälkeen käyn Johannalla kylässä❤ Veli tulee kylään keskiviikkona, perjantaina taas kynsien lakkaus ja viikonlopullekin on kivoja suunnitelmia. Synttäritkin on tiistaina, 37 vuotta. Alkuvuodesta oli ikäkriisi, se on jo unohtunut. Toivoin synttärilahjaksi kahvimyllyä, en tajua miten en ole sitä tajunnut aiemmin toivoa! 

Ja ainiin, sain Harrin villapaidan valmiiksi, en kestä miten hieno siitä tuli! 

 

Heinäkuun kukat aloittelee kukintaansa, osa liljoista on jo auennut. Ruusujen kukinnan alku on harmillisesti päässyt livahtamaan vähän ohi, vaikka se melkein kesän odotetuimpia juttuja onkin. Mansikkasatoa on jo kerätty kuutisen litraa. Kesän ensimmäisen mansikkaherkkukakunkin tein eilen ja tänään syötiin se jo loppuun. Sehän kuuluisi tehdä kulhoon, mutta tällä kertaa avoimena versiona. 

Kesäkurpitsa kasvaa hienosti, mutta joku käy sitä syömässä! Tassun jälkiä ei ollut, joten Jeti se ei ole. Liekö varikset turkaset. Pitää varmaan siihenkin joku verkko viritellä. On ollut niin ihanaa seurata sen kasvua, ensimmäistä kertaa. En tiennyt yhtään mitä odottaa, en tiennyt että mistä ne kurpitsat oikein tulee. Nyt tiedän 😊

Vointi alkaa olla taas jo aika hyvä, tekee mieli jo jotain liikuntaakin harrastaa. Ties vaikka ensi viikolla pyöräilisin sinne töihin, tällä viikolla ei tullut käytyä.