Aada 11v. ja yhden meistä kävi tarkastamassa ensihoito

Heti parempi on tämä viikko ollut. Nyt loppuviikosta ainakin paidan pukemiset ja riisumiset on mennyt huomattavasti helpommin. Käsi kinnaa ja venyttäminen/liikerataharjoitukset ottaa kipeää, mutta kerta kerralta menee pidemmälle. Haavan alue meinaa vähän nestettä kerätä, mutta en vielä ainakaan ole sitä käynyt poistattamassa. 

Perinteisesti meillä tämä joulunalusaika on enemmän Aadan synttäreihin valmistautumista ensin. Sopivasti tulee "joulusiivot" tehtyä aina ennen synttäreitä, saa sitten jouluviikon ottaa rennosti. Aada on syntynyt 18.12. ja eilen juhlittiinkin synttäreitä, porrastetusti ajan henkeen sopien. Mummu, vaari ja Harrin nuorin sisko tuli kymmenen aikaan ja puolilta päivin kaksi kaveria. Toiset kummit tuli sitten iltapäivällä ja toiset tänään. Minun pieni tyttöni on jo niin iso, 11 vuotta ❤

Draamaakin tuli aamupäivään enemmän kuin tarpeeksi😱 Minea pyörtyi korvakoruja vaihdettaessa ja kopsahti suorilta jaloilta naama edellä kivilattiaan. Hetkeä ennen kaatumista hoksasin mitä oli tapahtumassa ja silloin oli liian myöhäistä. Hetki meni ennenkuin Minea tokeni ja oli vähän sekava ja unelias, pahoinvoivakin. Soitin ensin tk:een, mutta kesken puhelun todettiin, että oikea numero on 112. Silmät lupsahtelivat kiinni, selkää kuumotti. Kyllä odottavan aika oli pitkä kun ambulanssia odotettiin vaikkei siinä oikeasti kauaa mennytkään. Rupesipa siinä itseäkin pyörryttää huolesta. Ihana ensihoitaja tuli Minean tutkimaan. Ei onneksi hätää, aivotärähdys vain. Hampaat tuli alahuulesta läpi ja leukaan ihorikko. Leuka ei onneksi murtunut ja hampaat pysyivät kiinni. Eipä siinä kahdentoista vuoden kommootioseurantakokemuksesta paljon hyötyä ollut kun oma lapsi on kyseessä. Onneksi saatiin kirjalliset ohjeet😁 Eikä tarvinnut sairaalaan lähteä. Hyvin Minea siinä jo virkistyikin kun ensihoitaja oli. Sen jälkeen kipulääkettä vankasti ja päikkäreille. Väsynyt oli muutaman tunnin, mutta iltapäivällä jo leikki normaalisti. Yöllä heräteltiin kerran ja aamulla kerran kun heräsin jo ennen seitsemää. Kyllä tottavie oli kauhea kokemus, hetken jo luulin että Minean menetän. 

Minähän en mikään sisustaja ole eikä ole silmää hienoille somistuksille. Ostin kuitenkin puhallettavat ykköset koristeeksi ja mummu toi ihanan kukkakimpun. Ykköset piti ripustaa ikkunaan ja ajattelin, että juhlapöydästä ottaisin tänne oikein nätin juhlakuvan missä koristeet näkyy (kun kerrankin olen muka panostanut lapseni juhlakoristeluun), mutta niin ne jäi ripustamatta. Meni vähän aikataulu uusiksi ja pasmatkin sekaisin tuon pyörtymisepisodin jälkeen, mutta totesin tänään aamulla, että allaoleva kuva on kyllä itseasiassa paljon kivempi. Todellisempi. Kauniit somistuskuvat ei ole todellisuutta tässä taloudessa, ei kuvasta minun persoonaani ja olisi kaikinpuolin lavastettu ja epätodellinen. Nautin toki katsella muiden ihania kauniita kuvia ja koteja ja toivoa, että minäkin osaisin ja viitsisin. Tässä on juhlat juhlittu onnistuneesti, lahjat saatu ja keksit syöty. Iltapala tehty ja leivät ja pussinsulkijat jääneet pöydälle niinkuin aina. Tästä kuvasta tulee minulle jostain syystä hyvä mieli. 

Vaikka kauniista asioista pidänkin, minä laitan sydämeni siihen leipomukseen mitä on tarjolla, en välitä miltä lautaselta sen tarjoan. Ihastelen kauniisti käärittyjä lahjoja, mutta enemmän välitän siitä mitä pakettiin käärin kuin minkälaiseen paperiin sen käärin. Eipä mene kulmatkaan aina ihan tasaisesti. Toisinsanoen käytän kaiken mielenkiinnon leipomiseen ja lahjojen hankkimiseen eikä esillelaitto jaksa enää siinä kohtaa kiinnostaa 😁Haluaisin tehdä joka joulu kauniin joulukattauksen ja täydellisen kauniit paketit kauniissa kääreissään, mutta kertaakaan niin ei ole vielä tapahtunut. Siispä tyydyn ihastelemaan muiden tekemiä kattauksia ja paketteja ja hyväksyn sen minkälaista jälkeä minulta tulee. Ihana joulu meillä aina on siitä huolimatta ❤

Nyt kun kroppa alkaa toipumaan sytostaateista ja mm. karvankasvukin on alkanut, tulipa mieleeni, että pitäisi silmälääkärikin tilata. Heinäkuussa jo kutsuttiin, mutta en viitsinyt sytostaattien takia mennä kun ne ilmeisesti saattavat vääristää näköä silmien kuivuuden kautta. Nyt voisi näkökin olla jo lähellä normaalitilaa, ettei tule laseja turhanpäiten uusittua. Selvästi lukiessa ja näin koneella ollessa täytyy jo lasit laittaa, ja tuntuu ettei haittaisi vaikka niissä vähän lisää tehoakin olisi. 

Vaari toi kuusen eilen ja tänään Harri lupasi sen tuoda sisälle. Tytöillä on enää kaksi päivää koulua jäljellä, sitten alkaa joululoma. Ehdotin, että josko jaksettaisiin tehdä tyttöjen huoneissa inventaario. Mitä voisi jo heittää pois, mitä antaa eteenpäin. Mahtuu joululahjat paremmin huoneeseen 😁 Ja en tiedä mikä vika minulla päässä on, mutta luulisin ettei päätä niin kiristäisi jos tyttöjen huoneet olisivat siistimmät. Kai sitä pitäisi vain hyväksyä, että se on heidän tilansa mitä he hallitsevat. Mitä minä siitä välitän vaikka siellä näyttäisi siltä että pommi on räjähtänyt. Ei se minunkaan huoneeni pienenä mikään siisti ollut.

Voi! Vielä pitää mainita, että keskiviikkona oli Minean viuluesitys joulukonsertissa. Hyvin meni. Minea oikein nauttii esiintymisestä, en käsitä kehen hän on tullut... Ylisukupolvien Kaustisen ja Halsuan sukuun todennäköisesti. Aika huippua myös, että Minea opetti minullekin "Kulkuset" ja opin soittamaan sen viululla. Haaveenihan on oppia soittamaan viulua ja alunperin pitikin aloittaa tunnit yhtäaikaa Minean kanssa, mutta syöpä lykkäsi minun opintojani. Ehkä ensi syksynä sitten.

Nyt taas kohti ensi viikkoa ja joulua ❤ Juhlitaan joulua ensi viikonloppuna, päivittelen kuulumisia väliviikolla jossain kohtaa. Rauhaisaa joulunaikaa jokaiselle ❤