Joulun sairastupa ja silti niin ihana tupa

 Kävin poistattamassa nestettä leikkausalueelta ennen joulua. Alkoi olla jo aika täyteläisen oloinen ja kinnasi. Hyvin sujui Ilmajoen terveyskeskuksessa,  ajankin sattui saamaan heti puolen tunnin päähän soitosta. N.160ml otettiin pois ja oli taas helppo olla. En edes tuntenut kun neula meni sisään vaikka sillä kokoa olikin 😁 täysin kivuton toimenpide oli. Saas nähdä tuleeko tästä tapa, toivottavasti ei. Nyt siellä tuntuu taas vähän olevan, mutta ei niin paljon kuin viimeksi (vielä). Yritän sinnitellä niin pitkään kuin mahdollista, jottei "tuotanto" kiihtyisi poistattamisesta. Kohta on jo kontrollikin. Käsivarsi onneksi nousee jo korvan viereen, ainakin jos vähän toisella kädellä auttaa. Kädessä turvotuksia ei onneksi ole vieläkään ollut. Kinnailutkin ovat vähentyneet kädestä, joskin niitä on nyt rintalihaksessa ja kyljessä. Kotijumppiakin olen jo vähän tohtinut varovasti tehdä, mutta painoja en ole uskaltanut vielä ennen kontrollia ottaa mukaan.

Joulu meillä on mennyt sairastaessa. Tytöillä nousi kuume aatonaattona ja siitä lähtien ovat yskineet. Kova tauti oli, tai on edelleen, joskin yskiminen on vähentynyt. Minä olen toistaiseksi säästynyt, ihme ja kumma. Onneksi, muuten olisi joutunut taas siirtämään kontrollia ja seuraavaa hoitoa. Minä onneton menin jo lupaamaan tytöille, että ei tarvi mennä koronatestiin kun kotona sairastetaan, enkä tullut ajatelleeksi sitä, että Harrihan käy töissä ja joutuu jäämään karanteeniin jos tytöillä korona olisi! Kotitestejä ei ennen joulua kaupoista eikä apteekista löytynyt, joten ei siinä auttanut muu kuin varata aika testiin ja pyytää tytöiltä anteeksi. Negatiivinen onneksi oli. 

Joulukuusi ❤ Joka kerkesi jo kerran kaatuakin itsekseen. Yhtäkkiä Minea vain huusi: "Kuusi kaatuu!" Ennen oli tärkeää, että kuusessa on pelkästään palloja, mielellään saman sävyisiä, mutta nyt on ihanaa kun koristeet lisääntyy vuosi vuodelta ja mukana on tyttöjen itse tekemiä taideteoksia.

Joulu tuli ja joulu meni. Touhua oli, vaikkakin mukavaa touhua, niin huomasi, ettei pää vielä ole samanmoinen mitä ennen. Aivot stressaantuu eikä ajatus tunnu pysyvän kasassa. Vähän on ruvennut olemaan huono omatunto siitä, että sairasloma on elokuun loppuun asti. Kun fyysinen kunto alkaa kohentua ja "normalisoitua", niin mitä minä "terve" ihminen kotona teen enkä ole töissä. Vaikka kyllä tiedän että tarvetta hoitajalle olisi. Nyt sen huomasin, että arjessa kotona pärjää hyvinkin kun päivät on toistensa kaltaisia, mutta heti kun on normaalista poikkeavaa ja hälinää ympärillä, niin pakka meinaa hajota. Ei hermo mennä (niinkuin yleensä stressaantuneena) vaan ajatus ei kulje, muisti on huono. Ei puhettakaan, että vielä uskaltaisin vastata asukkaiden lääkehoidosta tai hoitaa heidän asioitaan. Hitaasti pitää vieläkin kiiruhtaa, ja hyväksyä se, etten vielä ole kunnossa, vaikka yhtäkkiä ei enää niin huonolta tunnukkaan. Muistuttaa itseäni siitä, etten halunnut hätäillä töihin. No, meinasin heti hätäillä. Luin taas kortin, mihin rakas ystävä kirjoitti, kun tämä kaikki oli alussa:   (... ja itku tulee joka kerta)

Nyt mennään hitaasti, sinä sanot

Ei mennä juosten, ei mennä reippaillen

Ei mennä uhoten, ei suuria puhuen

Ei mennä ohi, ei kävellä yli

Mennään hiljaa ja rauhassa

Askelletaan luottamusta

Aamusta yöhön

Mennään niin verkkaisesti, että sydän pysyy mutkissakin mukana.

ps. Ja ennen kaikkea mennään yhdessä.

Sen verran aivotoimintaa kuitenkin, että jo tuli inspiraatio ❤ Innostus. Luin eilen aamulla Viherpiha -lehteä ja innostuin ajattelemaan jo kevättä ja omaa puutarhaa. Se raukka joutui olla melkein oman onnensa nojassa viime kauden. Ensi keväänä aion käydä sen karumman puutarhanosan kimppuun ja yrittää saada siitä kukoistavampi. Nythän se lähinnä kituu kuivassa ja kovassa savimaassaan. Meidän pihahan on vähän toispuoleinen, toisella puolella on paljon paksummalti peltomultamaata, jossa kasvit jo jopa melkein kukoistavat, toisella puolella on lähinnä sinistä savea ohuen multakerroksen kanssa. Puutarhajätekompostit ovat jo täynnä ja useamman vuoden muhineet - josko keväällä se olisi jo sen verran maatunutta, että sitä voisi katteena käyttää maata parantamaan. Katselin jo Viherpeukaloiden tarjontaa ja Hankkijan sivuja, eniten siellä houkuttelee erilaiset angervot ja kanukat, ne ainakin meillä viihtyvät. Jos niillä saisi rehevät värikkäät aidanteet karulle sivulle. Eriväriset heisiangervot ja hohtavat kanukat❤ Puutkin alkavat jo kaivata reunusistutuksia nurmikonleikkuun helpottamiseksi. Perennapenkissä on valtavasti erilaisia kurjenpolvia jotka valtaavat alaa jo liiaksikin. Ja itseasiassa toisessa penkissä kurjenpolvet viihtyessään kasvavat liiankin suureksi peittäen ruusut alleen, joten pitää korvata ne toisen penkin peittokurjenpolvilla 😁 matalakasvuisemmalla lajikkeella. Ja olipahan taas ihania perennauutuuksiakin, jotka ihan selvästi haluavat tulla meille asumaan.. Joskin huomiota vaatii myös etupiha, se on vähän jäänyt takapihan varjoon. Etupihalla tuntuu olevan enemmän rikkaruohoja kuin sitä mitä haluaisin. Ei mikään edustusjulkisivu🙈

Joulusukatkin valmistui sopivasti joulun jälkeen❤ juuri sain edelliset paikattua. Tämä lanka on puhunut lankakorissa jo kauan, mutta se on ollut liian ihana, että olisin tohtinut sen ottaa puikoille😁 nyt oli sen hetki.

Se, mikä vähän jäi vaivaamaan jouluaattona, oli se, että oltiin ihan arkivaatteissa enkä kerinnyt meikkaamaankaan ollenkaan. Ei saanut otettua hienoja juhlavia joulukuvia. Ja enemmän vaivasi se, että se vaivasi. Tänä vuonna oli tälläinen joulu. Ja se oli just hyvä joulu❤ Oltiin yhdessä ja sai katsoa lasten lahjariemua. Vähän jäi joulusiivotkin vaiheeseen eikä joka paikka ollut tiptop. Silloin aina ajattelen, että syntyihän se Jeesuskin talliin.

Ps. tein ex-tempore perunasalaatin jouluksi, ja oli aivan älyttömän hyvää! Ohje löytyy täältä: 

https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/d6639397-7243-4db2-b8a9-7cf42f5ba186

Ja mä oon justiin niin kätevä etten osannu linkkiä lisätä😆

Nyt ruskea vanha herra kävi pökkäämässä kuonollaan siihen malliin, että lähdetäänkö kamu lenkille. Lähdetään vain.