Uusi suunta

Kävin tänään Syöpäyhdistyksen psykoterapeutilla. Oli kerrassaan hyvä käynti. Antoi ajateltavaa ja taisi avata muutaman lukon. Ainakin tuntuu, että toivo syrjäytti ahdistuksen, ja katse on suunnattuna tulevaisuuteen - oli se sitten minkälainen tahansa. 

Jäin pohtimaan maraton -vertausta (olen sen kuullut ennenkin, mutta nyt katsoin sitä vähän eri näkökulmasta). Nyt on juostu maraton, päästy maaliin, mutta tämä ei ole loppu. Niinkuin maratonin juosseet yleensä, katse kiinnittyy seuraavaan kisaan. En tiedä ajattelinko niin, että hyvien uutisten jälkeen kaikki on loppu niin kuin seinään. Sairaus on suoritettu ja nyt palataan "normaaliin". Mutta eihän paluuta normaaliin enää ole. Enkä haluakkaan niin olevan. Haluan muistaa syövän, haluan muistaa tämän matkan ja mitä olen siitä oppinut. Se on osa minua, kulkee mukanani niinkuin kaikki muukin eletty elämä. Terapeutti puhui myös keinulauta -mielikuvasta. Toisessa päässä on syöpä, toisessa päässä elämä, ilo, tulevaisuus. Miten löytää se keskikohta ja tasapaino. Molemmat ovat olemassa. Toisaalta voi ajatella ihan fyysisesti, että toisella puolella on ahdistus, toisella ilo. Mitä tarvitaan, että pääsee kohti iloa. 

Hän kysyi myös, että asteikolla 0-10 mikä kuvaisi nykyistä ahdistustani. 8. 9-10 on minun asteikollani sitä, että tuntuu että oma hallinta katoaa ja hajoaa palasiksi lattialle. Mikä luku kuvaisi sellaista tilannetta, että pärjäisi/olisi hyvä olla. Vastasin alle 5, ehkä 3. Ja haa, en vastannut 0. Hän kysyi myös, mitä ajattelen ahdistuksen tekevän, mitä varten se on. Ajattelen sen yrittävän kiinnittää huomioni johonkin asiaan. Kyllä ahdistusta tarvitaan. Muutenkin nautin mielialojen vaihtelusta, nautin siitä, että välillä on huipulla ja välillä matalista matalimmalla. On ihanaa olla nainen, nautin kuukautiskierron vaihteluista. On oppinut siihen, että kaikki mielialat menee ohi aikanansa. Nyt ahdistusta oli kestänyt jo kolme viikkoa, se sai minut varaamaan ajan psykoterapeutille, joten se taisi tehdä tehtävänsä. 

Viikonloppuna vihdoin harrastettiin tyttöjen huoneissa karsintaa. Iso pahvilaatikollinen kasattiin tavaraa varastoon meneväksi. Aadan huoneen järjestystä taas muutettiin. Aadalle tulee ajoittain aina sama mylläysvimma kuin minulle. Harmikseni vain olohuone rupeaa olemaan jo niin tiiviisti mitoitettu, ettei huonekalujen paikkaa saa enää pyöräytettyä. Sama on melkein makuuhuoneessa. Sänky on ollut samassa paikassa jo ainakin kahdeksan vuotta. Välillä tekee mieli pyöräyttää se toiselle seinälle, mutta ei onnistu. Kukat ja langat estävät moisen. Minulla kyllä hyviä ideoita tulee aina säännöllisin väliajoin, mutta Harri insinöörin logiikalla ja mittanauhan käytöllä aina torppaa ne heti alkuunsa... No, en tiedä vaikuttiko viime perjantain hoito, mutta kyllä olin puhki ja jalat turvoksissa iltapäivällä! Kyllä teki hyvää

Elsa lähti kaveriksi Tapion lankakauppaan torstaina, ja taas on tekemistä. Lahjoihin lankoja, mutta ostinpahan itselleni yhdet mekkolangat kun halvalla sai, vielä pitää keksiä malli. Tekisi mieli tehdä joulumekko Novitan punaisesta Lapintaika -langasta (siinä on vähän blingiä), mutta se jääköön tuonnemmaksi vielä. Minean synttärilahjamekko valmistui tänään, siitä olen aika ylpeä. Viikossa valmistui, kyllä sai puikot sauhuten tehdäkin. Se tylsin osuus on vielä edessä, viimeistely eli päättely... Sitten jatkuu vauvaneuleet ❤ Harri tarvii myös kaulurin, minun pitäisi neuloa yhteen islantilaiseeni korkeampi kaulus ettei niska vilku. Sitten saadaan lenkkeillä teemapaidoissa, mätsäävät tuulipuvut on jo so last season..😂

Nyt paistaa (kevät)aurinko, sopii aika hyvin myös mielialaankin. Eikö se tästä uuteen nousuun taas.