Lapin lumoa

 Niin se vain on maaliskuukin jo eletty. Stressin poikasta meinaa taas olla, tai ehkä vain ylikuormitusta. 80% työaika on ollut ihan riittämiin, ja vähän hirvittääkin aloittaa täysi työaika ensi kuun alusta. Vähän luulen, ettei se taida onnistua, mutta kokeillaan. Onneksi pääsiäinen tekee vielä kaksi nelipäiväistä työviikkoa, mutta kuun puolesta välistä sitten kaikkina viitenä työpäivänä pitäisi töihin jaksaa. Palautumiskapasiteetti ei ole ihan priimaa, ja kai se vain on myönnettävä, ettei ihan täyteen terään taida enää päästäkään. Kai sitä jotenkin kuitenkin on ajatellut, että nythän kaikki on taas niinkuin ennenkin, mutta ei ole. Ehkä toimintakyky on juuri sen 80% verrattuna parin vuoden takaiseen. Mitäpä sitä sitten 100% edestä yrittää asioita tehdä. 

Ystävä kysyi, olenko työuupunut. Vastasin heti että en, mutta rupesin sitten jälkikäteen pohtimaan, että onhan se mahdollista. Edellisellä (edellisillä) kerroilla taisi olla masennus siinä sotkemassa, joten siksi nyt tuntuu erilaiselta. Kyllä ne työasiat ovat nyt seuranneet kotiin ja ihan sänkyyn asti, uni on ollut paljon huonompaa. Toivotaan, että se oli väliaikaista, ja että kokonaiskuormaa saisi muutenkin alaspäin. On tässä ollut myös monenlaista itsestä riippumatonta murhetta, mitä nyt en sen kummemmin avaa. Kaiken sen tietysti vie töihin mukanaan, mikä myös vaikuttaa työkykyyn. Ehkä se ennen oli myös niinpäin, että työnkuorma itsessään vaikutti arkieloon ja jaksamiseen, tällä kertaa se on melkein toisinpäin. Tämä tietysti jollainlailla tuntuu positiivisemmalta ongelmalta, kun juuri työ niin monella on se kaikkein kuormittavin tekijä. Ja positiiviselta myös siksi, että pidän työstäni edelleen niin valtavasti. Työstäni ja nimenomaan työpaikastani. 

Maaliskuu on ollut kuitenkin aika ihana, ja nyt tänään itseasiassa tuli se kuuluisa kevätfiilis. Näin kauan sitä on joutunut odottaa. Vaikka pihalla on lunta (tullut lisää..) ja öisin vielä kovatkin pakkaset, niin ompahan jo auringonpaisteella kuivaa pöllyävää asfalttiakin saanut ihastella. Se oli lapsena aina ihana kevään merkki, kun tiet kuivuivat ja pääsi taas pyörällä kouluun. 

Maaliskuun alussa oli myös kummitytön konfirmaatio❤ Ihana juhla. Eikä enää ollut kriisiä ollenkaan, vaikka juuri hetki sitten sylissä pitämäni vauva pääsi ripille. Se kriisi oli ensimmäisen kummilapsen kohdalla 😁

Maaliskuun kohokohta oli kyllä viikko Levillä ystäväperheen kanssa. Ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Ja ihastuin Lappiin aivan todella. Kyllä taas tuli yksi käyttökohde lisää lottovoitolle, jos joskus sellainen kohdalle sattuisi. Laittaisin mökin Lappiin heti. Ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä innostuin myös hiihtämisestä😁 Ja tytöt myös. Hiihdin viikon aikana n.30km, enemmän kuin varmaan tähän asti yhteensä. Tytötkin varmaan hiihtivät n.20km. Maisemat oli kerrassaan kohdillaan ja ladut myös. Ylikuormitus oli kellon mukaan reippaasti punaisella koko viikon, mutta kylläpä se sietokykykin kasvoi. 

Käytiin muutamassa ihanassa hiihtokahvilassa (vai voiko niitä kutsua sillä nimellä, ei varmaan... Hiihdettiin ja perillä oli kahvila😁) Lapinkylä oli ensimmäinen, sinne taidettiin viitisen kilometriä hiihtää. Munkit ja kaakaot siellä syötiin ja juotiin. Lapset eivät enää jaksaneet takaisin hiitää, joten jäin heidän kanssaan odottelemaan, kun muut hakivat auton. Pihapiirissä oli paljon poroja, muutama lammas ja laama, sekä hurmaava vanha koira ❤

Tonttulassa käytiin autolla. Sinä päivänä satoi paljon lunta ja tuuli kylmästi, taas joutui munkit ja kaakaot ottaa 😁 Pihapiirissä oli pulkkamäki, jossa laskettiin isoilla renkailla. Vähän oli loiva nyppylä, mutta hauskaa tuntui olevan siitä huolimatta. 

Sammuntuvalla ihasteltiin myös poroja, ja päästiinpähän katsomaan siellä myös porokoiran haukkuharjoituksia. Tai siis paimennusharjoituksia. Sinne piti hiihtää vähän pidemmästi, Minealla loppui voimat matkalla. Onneksi sain lainata Johannalta vetovaljaita, niin sain vetää Mineaa viimeisen kilometrin.

Kätkäjärven lenkki olikin jo sitten n.9km, käytiin siellä Aadan ja Johannan kanssa. Niin vain Aadakin jaksoi niin pitkästi hiihtää, ylpeä olen hänestä ❤ Onneksi se oli viikon viimeinen hiihto, koska viimeisellä kilometrillä minulla rupesi polvessa vihlomaan. Sitä nyt olen potenut siitä lähtien, mutta ehkä se jo parempaan suuntaan on menossa. 

Parkkipaikka Kätkäjärvellä Kätkälaavulla😁 Ja taas meni munkki, kaakaon jätin tällä kertaa välistä.

Hiihtolenkin jälkeen käytiin vielä perjantaina Levitunturin huipulla gondolihissillä (kääk😱) Vanhemmiten olen ruvennut potemaan korkeanpaikankammoa, oli aikas jännä reissu. Ja hissi vielä pysähtyi kesken nousun. Vähän meinasi vatsassa kiertää jahka ylhäälle päästiin.. Ei aivan oksu tullut kuitenkaan 😁 Alaspäin menikin sitten jotenkin helpommin, selkä menosuuntaan päin taas menin, ja visusti tuijottelin muualle kuin alaspäin. 

Mutta kyllä oli komiat maisemat. Naapurituntureita näkyi horisontissa. Lapinlisää tuntui olevan myös lämpötilassa, -5 asteen pakkanen meinasi jäädyttää naaman ja nenän ihan kokonaan.

Patikoitiinpahan vielä yhdelle laavulle makkarat paistamaan. Sen jälkeen kovalla kiiruulla vielä metsästämään Minealle Levi-huivia lahjatavaraliikkeistä, loppuviimein löydettiin vaatekauppa 3min ennen sulkemisaikaa, missä niitä myytiin. Huh. Lahjatavaraliikkeet kiersin jo aiemmin viikolla 😅 Tällä kertaa en ostanut ylihintaista saippua, mutta jonkun verran muuta (ylihintaista) mukavaa löytyi kyllä. Jeti oli ystävällä hoidossa meidän Levi-viikon, niin keräsin heidän perheelle tuliaiset sieltä. Itselle ostin vain kaksi mukia ja magneetteja. Ja teetä. Ja tytöille lupasin pehmolelut, vaikka kassalla sydämestä vähän ottikin.

Lauantaina haikein mielin piti kotimatkalle lähteä. Ajokeli oli ihan kamala, Lapin päässä satoi vankasti lunta, Tornion kohdalla rupesi jo olemaan räntää, ja Keski-Pohjanmaalla tulikin sitten jo melkein vettä. Aamuseitsemältä lähdettiin Leviltä, ja iltakahdeksan jälkeen oltiin vasta kotona. Haaparannasta tullessa jouduttiin odottamaan Tornion puolella melkein tunti, kun rekka oli juuttunut loskaan liikennevaloihin lievään ylämäkeen. Ennen Oulua köröteltiin kuuttakymppiä lumiauran perässä melkein 100km. Kaustisella pysähdyttiin syömään toisen kerran, ja siitä vielä oli hetken matkaa kotiin. Ihana oli päästä tietysti myös omaan sänkyyn, vaikka olisin vielä toisen viikon voinut Levillä hiihdellä❤ ...Paitsi ettei polvella olisi kyllä enää hiihdelty.

Haaparannassa ihmeteltiin valtavan suurta karkkikauppaa

Auto oli melko täynnä

Maaliskuun alussa oli koulun hiihtoloma, silloin agendana oli tämä:

Naistenpäiväkin oli, sain lahjaksi lankakeräkukkakimpun ❤ Kyllä Harri tietää mistä vaimo tykkää. 

Matkaksi aloitettu huivi ei meinaa valmistua millään. Se on juuri niin pitkänsitkeä kuin muistinkin, tuo kerä ei meinaa loppua millään. Kyllä sen tekoon menee jo kolmattakymmenettä tuntia. Mutta siitä tulee ihana, sen violettia siskoa olen käyttänyt ahkerasti sen valmistumisesta asti. Yksi samaa laatua, mutta värikkäämpi kerä vielä odottelee jemmassa, ja vähän leikittelen ajatuksella, että aloittaisiko sen heti tämän perään. Mutta ei sentään🙈 Hetki pitää antaa sielun levätä.