Toukokuun toivoa
No eihän sillä junnaavalla treenillä ollut saanut mitään aikaiseksi... Rasvaa oli tullut lisää ja lihasta lähtenyt. Valmentaja toki lohdutti, että ei noihin mittauksiin kannata täysin uskoa, hän oli saanut samalla kertaa eri mittauksilla kilojen heitot. Jätän sen siis omaan arvoonsa ja jatkan tekemistä. Lisättiin kuitenkin proteiinia ruokavalioon ja aion siistiä syömisiäni. Turhan usein on suklaa maistunut. Väistämättä tulee kuitenkin mieleeni se, että viimeksi kun kehonkoostumusmittauksessa tuli tälläiset lukemat, niin minulla todettiin syöpä. Vaikka tiedänkin järjellä ettei niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa, ikävä fiilis silti. Muutenkin koko vuoden ollut sellainen tunne, että kaikki ei ole aivan kunnossa. Että ehkä seuraavassa kuvauksessa kesällä syöpä on palannut. Toivotaan, että se on vain tunne. Toisaalta olen kiitollinen tästä pelosta, koska se saa minut arvostamaan uudelleen tätä hetkeä. Koska huomaan, että olen tuudittautunut "terveyteen", pitänyt itsestäänselvyytenä sitä, että saan elää ja olla äiti kahdelle ihanalle tytölle. Ja vaimo Harrille.
Ensimmäinen lomaviikko vapun jälkeen meni vilpoisissa merkeissä. Yhtenä päivänä tarkenin pihahommiin, siistin etupihan risukasaruusupuskan. Haluaisin vuokrata Etapilta lavan puutarhajätteelle, mutta halvemmaksi tulee kuskata peräkärryllä. Oma komposti on taas melkein täynnä, vaikka viime keväänä se tyhjennettiin. Täytyy viedä kevätroskat jäteasemalle, niin mahtuu sitten kesän risut kompostiin.
Työkavereiden kanssa käytiin pitkästä aikaa kuntoportailla. Mukana oli yksi kovakuntoinen, joka kannusti meitä kahta muuta parempaan suoritukseen. Itse meinasin jo lopettaa neljän kierroksen jälkeen, mutta saivat piiskattua vielä jatkamaan, ja lopulta taisin mennä seitsemän rinkiä, joista viimeisellä juoksin melkein koko matkan. Että jaksoin vain, vaikka luulin etten pysty. Kotimatkalla oikein harmitti oma huono asenteeni, että en muka jaksa enkä pysty. Se on hiljaa hiipinyt mielen perukoille ajan kanssa. Enhän minä kun minulla on syöpä. Se oli hyvä asenteenkorjaushetki. Kyllä minä pystyn.
----
Edellä olevaa kirjoittelin jo heti alkukuusta. Vointi on vähän huonontunut, ja epäilyni tarkentuneet maksaan. Oikealla kylkikaaressa on ollut kiputuntemuksia ja viime viikolla alkoi pahoinvointi. Erilainen, kuin silloin kun on vatsaärsytystä. Ruokahalu on huonontunut (ja se jo itsessään on varsin eriskummallista 😁) Pahoinvointilääkettä on onneksi jäljellä edelliseltä kierrokselta, se on auttanut. 12.6. on ylävatsan magneettitutkimus ja 14.6. lääkärin vastaanotto. Silloin toivottavasti on jo kuva lausuttu, ja saisin tietää. Että hetki tässä pitää vielä odottaa. Toivon edelleen, että kuvittelen kaiken, ja fyysiset oireet olisivat mielen temppuja.
Salitreenit vähensin kahteen kertaan viikossa, kun ei vain jaksa. Viime viikko oli taas lomaviikko. Nyt oli lämpimämpää, ja sain pari kukkapenkkiä perattua. Vähän kerrallaan, lepoa välillä. Ihana seurata, miten luonto herää. Toki samalla ahdistaa, ettei pysy luonnon perässä 😁 Vaikka eipä sen perässä taida pysyäkkään, luonto voittaa aina. Ainakin meidän pihassa. Ensimmäiset kukkijatkin jo kukassa ❤
 |
| Vanha herra metsäretkellä |
Ja voi sitä ihmetyksen määrää, kun ykskaks yhtäkkiä huomasin yksi ilta, että minun aloeni on tehnyt kukkavarren! Ei meinannut tulla uni simmuun kun niin innostuin. En ole ikinä ennen nähnyt aloen kukkivan ❤ Kukkavarsi oli siis piilossa ikkunan ja rullaverhon välissä, siksi päässyt vaivihkaa kasvamaan.
Paljon ihanaa ja aika paljon kamalaa. Enemmän ihanaa kuitenkin. Ei auta kuin jaksaa odottaa kesäkuun puoleen väliin uutisia sisäelimistä, ja toivota parasta. Enköhän kirjoittele jo pian kontrollin jälkeen, että mikä on tuomio. Sitä ennen juhlitaan ala-asteen päättävää ja kesälomien alkua. Omat lomat on sitten heinäkuussa, jos ei huonoja uutisia tule.
Kommentit
Lähetä kommentti