Rupiaa olemaan ruppi ja nuppi kunnossa

 

Helpottaa. Voimat alkaa palautua ja mielen on parempi olla. Sairasloma päättyy tänään, loppuviikosta menen töihin. Pienellä prosentilla aloitan ja jatkan ainakin tämän vuoden loppuun. Pitää hissuksiin kuulostella eikä yrittää olla liian optimistinen. Olen valitettavasti vähän sitä sorttia, että on vain on ja off -kytkin, ja kun vielä haluaisi olla oikein hyvä työntekijä. Taitaa se vain olla niin, että hyvä työntekijä olen itseäni kuunnellen. Taas kerran taisin olla asialla liian myöhään, ja sairasloma venyi aika pitkäksi. Piti taas ihan pohjalla käydä. Aina sitä luulee, että on oppinut😁 Kunnes taas huomaa että ei ole. Ylpeyskö lienee syynä, ettei meinaa osata luovuttaa. "Quitters never win" on ollut takaraivossani liian kauan, mutta itseasiassa juuri antamalla periksi olen saanut elämääni enemmän hyvää kun sitkuttelemalla koskaan. 

Tässä kohtaa kirjottaessani meni pasmat aivan sekaisin, kun Minean koulun rehtori soitti ja kertoi, että Minea on valittu Ilmajoen kunnan toiseksi edustajaksi lasten itsenäisyyspäivän juhliin valtioneuvoston linnaan 4.12. Iik! Wau. Mineakin oli innoissaan, jännittää toki.

Tänään oli myös työterveyslääkärin videovastaanotto jossa todettiin, että näyttäisi siltä, että masennus on remissiossa ja työkyky palautunut. On jo melkein pari viikkoa tuntunut siltä, että töihin voisi mennä. Harmi vain, kun aiempi gynen leikkausaikani siirtyi flunssan takia, piti olla 13.10., mutta siirtyi 14.11. Siitä jonkunlainen sairasloma tulee, mutta ei pitäisi olla pitkä. Kun onhan sitä tässä nyt sairaslomailtu jo ihan tarpeeksi, ja heti taas pian uudestaan. 

Täällä pyryttelee kunnolla lunta, maa on jo valkoinen. Ehdin onneksi tehdä melkein kaikki pihahommat. Kaikki taimet sain maahan ja kasvimaan perattua. Pupusuojat on paikoillaan. Narsissejakin laitoin kukkapenkkiin. Lintujen ruokinta on aloitettu ❤ Varpuset nakkelee kaikki siemenet maahan, kai ne niitä syökin 😁 Sinitiaisia, talitiaisia ja keltasirkkuja on jo käynyt myös. Fasaanit, varikset ja harakatkin käy apajilla varpusten jäljiltä. 

Syyslomalla käytiin mökillä hakemassa puita ja oltiin yksi yö Lempäälässä. Puukuorma tyhjennettiin koko perheen voimalla 😁

Automatkalla sai taas eteenpäin villapaitaa ja pian se sitten valmistuikin. Tykkään kovasti, on jo paljon ollut päällä. Tuli orpo olo ilman villapaitaa puikoilla, niin aloitin kaksi uutta 😁 Pinkin sävyissä nekin. Siskolle pyöräytin uudet Jonsukat, mutta niistä jäi kuva ottamatta. Yläastelaisen talvipukeutuminen on jo vähän haastavaa, pipo ei ole ollut päässä vielä kertaakaan... Onneksi panta kelpasi kuitenkin, ja hupunkin laittoi päähän kovimmilla pakkasilla. Tein Aadalle peruslapaset (kun ei enää niitä teknisiä hanskoja voi pitää) ja aloitin peruskaulahuivia (viime vuonna käytetty on tänä vuonna väärän värinen), onneksi omatekemä kelpaa ❤ Ihana yläastelainen meillä kasvaa, ihana seurata vierestä minkälainen nuori sieltä kuoriutuu. On jo itsekin osannut muuttaa omaa suhtautumistaan ja höllätä "liekaa", natsimutsi kun olen vähän ollut... Juuri tuossa tuumasin Aadalle, että meidän ei tarvi enää kalisutella sarvia melkein ollenkaan, iskä ja Aada vielä hakee tasapainoa 😁

Malli Jennifer Steingass:in Silverlining, lanka Novita Nalle ja Kajastus. Vähän piti muokata ohjetta, koska ohje oli eri langalle

Lopputulemana voisin mainita, että ilo ja väri on palautunut elämään ja virta! Oli ihanaa huomata, miten yhtäkkiä lenkillä sanoinkin Harrille, että etkö tuon kovempaa pääse. Niin kauan olen hätinä pysynyt perässä. Nyt tuntuu jo siltä, että voisi ehkä juoksuaskeleitakin ottaa. Tanssit jatkuu kuntolattaritunneilla. Kuin tilauksesta tuli sähköposti Aadan tanssikoululta, että järjestävät kolmen kerran salsa -parikurssin ❤ Mehän mentiin. On niin kauan ollut haaveena, että mentäisiin lattariparikurssille, nyt se toteutui ❤ Toivottavasti järjestäisivät jotain jatkoa, olisi ihanaa. Kuntosali on vähän ollut flunssan takia tauolla, mutta sitäkin aloitellaan taas. Pitää nyt tarkalla korvalla kuunnella palautumista, ettei käy hassusti. 

Mutta pitää kerta kaikkiaan vielä ihmetellä, miten reilu kuukausi sitten vielä toivoin kuolemaa, ja nyt on tilanne aivan toinen. Tulevaisuus ei enää ole vailla toivoa. Ja ajatus luistaa taas! Pää pelaa. Oikealla masennuslääkkeellä ja unilääkkeellä, ottamalla aikaa itselle, pääsin pimeydestä valoon. Ja erittäin hyvällä työterveyslääkärillä, hänen arvonsa oli korvaamaton. Hän oli ihminen, jota oikeasti kiinnosti. Jostain kuulin, että masennuksen hoito on vastoin sitä mitä masennus yrittää sanoa. Masennus sanoo, että älä nouse sängystä, älä syö, älä liiku, älä tee mitään. Pitää tehdä juuri päinvastoin. Sitä minä tein koko sairasloman, pakotin itselleni rutiinin. Annoin itseni katsoa aamulla Huomenta Suomen, sen jälkeen piti vääntäytyä nojatuolista, tehdä aamutoimet ja sitten tehdä jotain muuta. Yleensä menin pihalle hommailemaan edes jotain. Puskan tai kaksi sain istutettua kerrallaan, pikkuhiljaa, kovasti hengästyen ja hioten. Sitten sai taas iltapäivällä neuloa. Kello herätti joka aamu samaan aikaan ja iltaisin menin samaan aikaan sänkyyn (sitä tein kyllä ennenkin). Silloin ei olisi huvittanut, mutta pakotin itseni. Ja se toimi. En oikein tiedä kumpi oli muna ja kumpi kana - väsymys vai masennus. Nyt ainakin väsymys on väistynyt ja mieli on hyvä. Olen kiitollinen siitä. Ja eniten kiitollinen olen Harrille, joka taas kerran on antanut minun sairastaa. Seissyt tukena rinnalla. Ei ole ollut helppoja vuosia hänelläkään, mutta sanallakaan ei ole valittanut. Kiitos rakas ❤