Syyskuun synkät tunnelmat

 Lipsahti lokakuun puolelle tämä teksti. Syyskuu meni aika synkissä tunnelmissa, mutta nyt pohja taitaa olla takana päin ja varovaisesti voin sanoa, että parempaan ollaan menossa. Arvostamani pastorin sanoja lainaten ja lyhentäen: "Ympärillä pimeää, ahdistaa ja mietit ootko haudattu elävältä --- Haluan kuitenkin muistuttaa, että uusi elämä saa alkunsa aina pimeässä. Lapsi kohdussa, siemen maassa --- Mullan tuoksu ei kerro kuolemasta, vaan istuttamisesta. Tämä aika ei oo sun elämän lopputeksti, vaan johdanto uuteen lukuun kauniissa tarinassa. --- Niin kuin Thomas Muller muistuttaa: "Yö on synkimmillään juuri ennen aamunkoittoa". " Osui ja upposi.

Diagnoosi oli vaikea masennus. Nyt lienee jo kääntynyt keskivaikean puolelle. Olen yrittänyt pakottaa itselleni rutiinia päivään, ja pikkuhiljaa lisätä aktiivisuutta. Sain muutamat pensaat istutettua, niistä iloitsin. Viisi pensasta taitaa vielä odottaa istuttamista ennen talvea. Katsotaan saanko ne maahan. Toisen kuntosalikerran olen lisännyt viikkoon. En ole ihan varma palaudunko siitä. Harrin kanssa aloitettiin Ilmajoki-opiston kuntolattari -kurssi, josko ensi vuonna päästäisiin jo sitten lattariparikurssille. Mutta täytyy myöntää, että jos lapsia ja Harria ei olisi, tuskin olisin noussut sängystä saatika syönyt. Tuntuu niin kummalliselta, että pari vuotta sitten taistelin elääkseni, ja nyt kuolema ei enää tuntunutkaan niin kamalalta ajatukselta. 

Vointi vaihtelee edelleen, mutta viime viikolla oli jo monta hyvää päivää, eikä tarvinnut päikkäreitä. Mieliala on pääsääntöisesti jo varovaisesti parempi, mutta ahdistusta, väsymystä ja keskittymiskyvyttömyyttä on edelleen. Unikin lääkkeillä jo lienee parempaa, mutta ei se vieläkään virkistä. Vajaa yhdeksän tuntia nukun joka yö, viikonloppuisin vielä enemmän. 

Kalenterista oikein pitää katsoa, mitä tässä kuussa on tapahtunut. Tyttöjen harrastukset on lähteneet käyntiin. Minealla viulu kaksi kertaa viikossa ja käsityökoulu, Aadalla tanssi ja kuviskoulu. Mineakin on pystynyt käymään viulutunneilla pyörällä, kun viuluun saatiin sellainen kotelo, minkä saa selkään. 

Hääpäiväillallisella käytiin tällä kertaa Vaasassa Gustav Wasa -ravintolassa. Yhdeksän ruokalajin menu, josta yllättäen suosikiksi nousi lammas. Poro oli myös suussasulavaa, vaikka lihasta en ole pitkään aikaan enää välittänytkään. Kotimatkakin oli jännittävä, en muista koskaan olleeni liikenteessä niin kovalla sateella. Ihan joutui jännittää, päästäänkö kotiin. Päästiin. Hääpäiväetkoilla käytiin katsomassa Lapua 1976. Suosittelen. 

Viime syöpähoidon jälkeenkin oli jännittävät hetket, kun kotona illalla sain todennäköisesti allergisen reaktion. Kurkkua kutitti ja se turposi, ääni käheni ja vähän henkeen otti. Paniikkikohtaus vielä höysti koko riemun. Setiritsiinillä ja Ventolinella se sitten helpotti, mutta ääni oli painuksissa vielä seuraavaan iltapäivään. Lääkäri määräsi kortisonia seuraavan piikin esilääkkeeksi, toivotaan että se estää reaktion.

Gyneltäkin soitettiin, pääsen vihdoin leikkaukseen, jeij. 13.10. Sterilisaatio ja munasarjojen tarkistus. Oikean puolen kysta on kasvanut jo 7cm:ksi ja muuttanut muotoaankin. Toivotaan, että se kuitenkin hyvänlaatuinen on. Toisaalta, vaikkei olisikaan, niin muualla ei etäpesäkkeitä viimeksi ollut, joten luulisi poistolla selviävän. Saisivat minun puolestani viedä vaikka molemmat munasarjat, eipä niissä ihan valtavaa toimintaa ole viime aikoina muutenkaan ollut.

Eikö se tästä. Pahemmin ei ole tullut kuvia napsittua. Muutama neule on tekeillä, melkein joka päivä on jonkun matkaa jaksanut. Alkukuun korvamatona oli "hetken keeeestää elämäää, sekin synkkää ja ikävää..." 😁 Nyt ei enää. Jos en vielä töihin asti pääse, niin kyllä sekin siellä siintää. Halu ainakin olisi kova. Mutta tiedän, että olen taipuvainen menemään liian aikaisin. Ehkä yritän antaa itselleni vielä aikaa. Katsotaan mitä lääkärikin sanoo ensi viikolla.