Syyskuun kuulumiset. Olipas tylsä otsikko.

Syyskuu vierähti ja nyt ollaan jo lokakuun puolella. Olen jo kolme päivää aikatauluani myöhässä, mutta olen ollut niin väsynyt, ettei kertakaikkiaan jaksanut aloittaa kirjottamista. Jonkinsortin pohjalla taas kävin jaksamisen suhteen (mutta en niinkään mielialan suhteen), mutta nyt ehkä on pientä valoa näkyvissä tunnelin päässä. Ihan fyysinen jaksaminen oli heikkoa, aktiviteettien jälkeen piti aina ottaa tunnin tirsat. Aktiviteettien siksi, ettei se ole pelkästään työpäivä, minkä jälkeen olen väsynyt. Työpäivän jälkeen kyllä pitää tunnin tirsat ottaa, mutta jo ihan kodin ulkopuolella käyminen asioilla tai sosiaaliset kontaktit uuvuttivat. Ei nyt aivan perus kaupassa käynti, mutta esimerkiksi Seinäjoen reissut vievät voimia. Lenkillä kävin entiseen tapaan, mutta vauhti oli hitaampaa ja tuntui siltä, ettei jaksaisi. 

Ihanan työterveyslääkärini kanssa keskusteltiin, hän vähän nosti lääkitystäni, ja ehdotti, että jos muokkaisi työpäiviä niin, että olisin lyhyemmän aikaa töissä, mutta useampana päivänä. Heti videovastaanoton jälkeen menin itku silmässä ihanan esimieheni luo, ja heti seuraavaan listaan jo muokattiin päiviä niin, että teen lyhyempää päivää. Lomapäiviäkin on jäljellä reippaasti, hän laittoi niitä muutaman seuraavaan, eli nyt elettävään listaan, ja lisäksi kaksi viikon pätkää loppuvuodelle lomaa. Mahdollisesti voisi saada vielä kolmannen lomaviikon ennen joulua. Nyt on viikko lyhyempää työpäivää takana ja toista viikkoa lisättyä lääkitystä myös, ja toivon siemen elää, että vireystaso tästä nousisi. Koomapäikkäreitä ei ole tarvinnut työpäivien jälkeen, kevyet levot vain. Suuri merkitys on myös sillä, että saan mennä vasta kahdeksaksi töihin seitsemän sijasta. Onnea on ihanat ihmiset ympärillä.

Syöpäkontrolleissakin kävin, puhdasta oli taas. Kävin ylimääräisessä mammografiassa ja ultrassa oikeassa rinnassa olevan tiiviimmän alueen vuoksi. Onneksi se ei ollut pahanlaatuista, jatkan tarkkailua. Tällä kertaa pääsin sille mukavammalle syöpälääkärille, hän fiksusti kuunteli ja sanoi, että yleensä tämä lääke ei niinkään väsymystä aiheuta, eikä elimellistä syytä väsymykselle ole. Sama asia minkä se toinenkin lääkäri sanoi, mutta paljon fiksummin ja kuunnellen ja vähättelemättä. Alan jo varovasti uskoa siihen, että ehkä näenkin lapsenlapseni, jos niitä saan ❤

Puutarhassa olen sen verran käynyt, että raivasin kasvimaanympärystän marjapensaat esiin, ja kiskoin vadelmat herukkapuskista pois. Mustikkapensaatkin jotenkin ihmeen kaupalla olivat kasvaneet sen kaiken heinän ja leinikin keskellä, vaikka toissakesänä niin kurpsahtivatkin. Ties vaikka saisi ensi vuonna taas mustikkaa. Kasvimaa vielä kasvaa ohdaketta ja ilmeisesti retiisi siellä kukkii myös😁. Pitäisi sekin vielä nyhtää, että voisi möyhentää maan ensi vuotta varten. Käytiin hakemassa mökiltä puukuorma, ja isä ja äiti antoivat meille heidän möyhentimensä. Äiti lopetti kasvimaanpidon, joten möyhin jäi heillä tarpeettomaksi. Voisin vaikka tyhjentää lämpökompostin kasvimaalle ennen möyhintää. Ihme ja kumma meidän kompostimme on vetänyt viime syksystä asti kaikki biojätteet. Toki tyhjensin sen ihan tyhjäksi viime syksynä, ja siitä huolimatta se pysyi talven käynnissä. Suunnittelin sen siirtämistä autokatokseen, johon ei tuuli pääsisi. Ja ehkä sinne olisi miellyttävämpi viedä biojätteet talvella kuin tuohon terassin viereen. Vaikka nyt se on lähempänä, mutta terassi on aina täynnä lunta ja laiskuuksissani menisin vain crocseilla sinne kun ne helpommin tuossa oven vieressä säilyvät. Eikä takaovesta niin kulkua olisikaan, kun ei tarvi koiraa enää pihalle päästää. Joskus vähän kaipaan sitä mahdollisuutta, ja että Akan kanssa voisi pihalla touhata vapaammin. Vaikka eipä se reilun metrin aita sitä taitaisi kyllä pidätellä kun jonkun elukan näkee. 

Akan kanssa mennään oikein pienen pienin askelin eteenpäin. Nyt on jo harjoiteltu vieraan tulemista meille pari kertaa. Toinen kerta meni paremmin kuin toinen. Mutta systeemit on hallussa, pitäisi vain saada niitä vieraita kylään harjoiteltavaksi. Koiraportti on makuuhuoneen ovella, ja radio makkarissa ääniä vähän peittämään. Klassista musikkia saa kuunnella. Ja muutenkin palkkaus alkaa jo toimia, ja pihalla ottaa namia hyvin, jopa melko lähellä toista koiraakin, mutta raivarit vielä tulee ohituksissa, ja satunnaisesti saan hammastakin siinä jos ei tarkkana ole. Reidessä mojovat mustelmat on naapurin koiran ohituksesta, joka ei mennyt niin kovin hyvin. Mutta oma vika, olisi taas vain pitänyt kääntyä kannoillaan ja väistää. Antaa Akalle tilaa, kun ei se vielä ole valmis toisia koiria kohtaamaan suoraan. Toisella lenkillä meni ihan ok, kun pääsin väistämään toiselle puolen tietä ja vähän siitäkin edemmäs. Riehui toki, mutta välillä aina namiakin otti. Edistystä siis. Kuonokoppakin pitäisi vielä opettaa mukavaksi, niin voisin sitäkin kantaa lenkeillä mukana, ja laittaa sen jos suora kohtaaminen tulee. Kyllä sen reiteen puremislenkin jälkeen teki ensinnäkin mieli palauttaa koko koira, mutta myös ajattelin että kunnon tukkapölly tekisi tuolle räyhäpyllylle hyvää. Mutta siitä kun sitten rauhoituin, niin ymmärsin, että ei se sitä tahallaan tee, se on pelkoreaktio, eikä pelosta saisi rankaista. Ylipäänsä rankaisulla tuskin kovin hyviä tuloksia tulisi. Minä olin asettanut hänet sellaiseen tilanteeseen, johon hän ei ollut valmis. Minä en ymmärtänyt koiraani. Vaikka älykäs onkin, on se vain koira. Joten se kuuluisa peiliinkatsominen on ihan hyvä juttu. Enkä millään voisi antaa periksi Akan kanssa, olen nähnyt sen lempeyden, ja tiedän, että se sieltä vielä on kaivettavissa muillekkin esiin. Ja kaikenlisäksi Akka opettaa minulle niin arvokasta kokemusta, etten siitäkään halua luopua. Kotona perheen kanssa Akka on mitä ihanin❤ Päikkäreillä on tullut jo ihan kainaloon asti. Eikä tavoite ole, että se kaikkia rakastaisi, kunhan suhtautuisi neutraalisti ja vaikka väistäisi. 

Lenkeillä on ollut jo ihana ruskan alku, joka syvenee koko ajan. Saa pukea jo enemmän päälle, laittaa pipon ja hanskat. Ja heijastinliivin ❤ Minä oikein odotan syysmyrskyjä, kun oikein on pimeää ja sataa ja tuulee täysiä. Silloin on myös kiva lenkkeillä. 

Lenkeillä on tullut kuunneltua kirjoja. Kuuntelin erittäin hyvän kirjan "Lupa olla tyttö", jonka on kirjoittanut Fatim Diarra ja Iida Tani. Aion ostaa sen Aadalle, ja Mineakin saa sen sitten lukea kunhan vielä vähän kasvaa. Haluan Aadan oppivan, ettei hänen tarvitse suvaita minkäänlaista häirintää miesten taholta, se on aina väärin, eikä sitä tarvitse koskaan suvaita. Siitä täytyy pitää meteliä eikä ikinä hyssytellä. Naisia on pelätty halki maailmansivun, ja edelleen Suomessakin naisten asema on kaukana miehen asemasta, asenteet ovat valitettavan usein edelleenkin miesten puolesta, naisia vastaan. Kirjassa hyvin sanottiin, että meidän ei pitäisi opettaa tyttöjä olemaan tietynlaisia, jotta eivät kohtaisi häirintää, vaan kasvattaa pojat olemaan häiritsemättä. Minä haaveilen maailmasta, jossa naisten ei tarvisi pelätä kulkea pimeällä. 

Heti perään aloitin kuuntelemaan Aino Sibeliuksen elämäkertaa. Tuon ajan naisten asema eli murrostaan. Aino oli laajasti sivistynyt vahva ja älykäs nainen, joka joutui kohtaamaan paljon surua elämässään. Kuitenkin vielä hänenkin päämääränsä oli olla mahdollisimman hyvä vaimo, joka parhaiten palvelisi aviomiestään. Ainon ja Jeanin parisuhde kuitenkin oli rakkaudentäyteinen, vaikka Jean ei ollut helpoimmasta päästä ihmisenä ja aviomiehenä. 

Perinteiset käsityöpäivitykset pitää tehdä: Harrin palmikkoneule valmistui❤ Nyt meillä molemmilla on siniset palmikkoneuleet. Elsan pojalle neuletakki ja -housut tulossa, melkein valmiit. Aloitin itselleni uutta huivia, mätsää metsänvihreään neuletakkiin ja miksei viime syksynä ostettuun värikkääseen takkiin, mitä täälläkin esittelin. Ohut neule automatkaneuleena on myös työn alla. Uusia ohjeita on kertynyt enemmän mitä ehdin toteuttaa 😁 Alelankoja on vähän pitänyt hankkia, ja niistä aion tehdä myös työkaverin vauvalle neulepaidan, varmaankin islantilaisneuleen. Pitää vähän ehkä soveltaa ohjeita, koska niitä harvoin on alle puolivuotiaille. Ompa itsellekin monet paitalangat jonossa, vielä ei mallista ole aivan tietoa. Pitää antaa inspiraation tulla ❤ Niin ja se kirjoneulemekko ohuesta langasta, ei ole edennyt.

Ketoilu meni hyvin, nyt se on loppu. Ihanaa syödä taas puuroa ja marjoja ja kasviksiakin vapaasti. Kiloja lähti 8 vkossa vähän reilu 8, vyötäröltä 10cm ja lantiolta ja rinnan ympäriltäkin melkein 10cm. Kummasti menee vaatteet paremmin päälle. Matka tästä jatkuu vielä, tarkoitus olisi hukata sellaiset 10-15kg vielä. Hiilihydraattien lisäyksen myötä tuo vasen käsi on kerännyt nestettä, tukihihaa ja hanskaa odotan vielä. En muista mainitsinko aiemmin, että edelliset hanskan ja hihan hukkasi posti. Voi pylly. 10kk olen jo odottanut, toivottavasti ne nyt pian tulisi... 

Voi ja leffassakin kävin naapurin kanssa ❤ Se päättyy meihin. Oli hyvä, vaikka ei se kirjalle pärjännyt. Ja muutama juttu meni ihan erilailla kun kirjassa. Pöh. 

Keittiön ikkunassa roikkuu aina vain isot 4 ja 0 ilmapallot😁 Harri tuumasi, että pidetään ne siinä ensi vuoteen kun hän täyttää 40😁 eikai sentään. Pihakirppisvaatteet heinäkuulta on vieläkin tuossa eteisen seinustalla. Ja paras: virpomisoksat on vieläkin eteisessä maljakossa. Ehkä jos jaksaa vielä puoli vuotta, niin niitä voi käyttää ensi pääsiäisenä. Että jos olet saamaton, niin ei hätää, niin olen minäkin 😂 Työkaveri suositteli Vintediä, ties vaikka saisin aikaiseksi kuvata ja laittaa vaatteet sinne myyntiin. En kyllä aio pidättää hengitystäni siihen asti. 

Hyvää syksyä jokahiselle🍁🍂